Suuriruhtinaskunta (1800-luku)




Autonominen suuriruhtinaskunta

Itä-Preussin Tilsitissä kesällä 1807 Ranskan Napoleon I ja Venäjän Aleksanteri I solmivat rauhan ja liiton. Napoleon ahdisteli Englantia kiristämällä maan taloutta julistamalla vuonna 1806 mannermaasulkemuksen. Myös Venäjä julisti sodan Englannille, mutta ongelmana oli Ruotsi, joka ei suostunut sulkemukseen ja jonka kanssa Aleksanteri I ei halunnut sotaa. Venäjä vaati Ruotsia liittymään Englantia vastaan, ja helmikuun alussa Ruotsi varautui sotaan. Sota alkoi 21. helmikuuta. Osa venäläisistä joukoista seurasi perääntyviä suomalaisia Pohjanmaalle ja osa valtasi Etelä-Suomen rannikkoa. Huhtikuun 18. käytiin Siikajoella sodan ensimmäinen taistelu, jonka suomalaiset voittivat. Venäläiset voitettiin myös Revonlahdella. Venäläiset valtasivat Loviisan 21. helmikuuta ja maaliskuun 18. Svartholma antautui. Venäläisten osasto saapui Helsinkiin maaliskuussa 1808 ja Viaporin pommitus alkoi. Viapori antautui huhtikuun alussa. Sandelsin johtama Savon prikaati tunkeutui Iisalmen kautta Kuopioon ja Juvaan, josta edettiin Toivalan salmeen. Klingsporin johtama pääarmeija oli Himangan ja Siikajoen välisellä alueella odottamassa apujoukkoja Ruotsista.

Alkusyksystä pääarmeija kärsi tappiot Ruonalla ja Salmissa, ja 14. syyskuuta venäläiset löivät armeijan Oravaisissa. Sandelsin prikaati oli Iisalmen Koljonvirralla, jossa käytiin 27. lokakuuta taistelu, jonka suomalaiset voittivat. Maaliskuussa 1809 venäläiset hyökkäsivät Ahvenanmaalle, jota puolustavat joukot vetäytyivät Ruotsiin ja myös Uumajaan hyökättiin. Antautumissopimus allekirjoitettiin 25.3.1809. Huono sotamenestys ja Ruotsin liittoutuminen Englannin kanssa synnyttivät opposition, joka johti 13. maaliskuuta Kustaa Aadolfin vangitsemiseen ja kruunusta luopumiseen. Ruotsin ja Venäjän aselepo päättyi keväällä 1809, uudet neuvottelut käytiin kesällä Haminassa. Haminan rauhansopimus solmittiin 17.9.1809, Suomi ja Ahvenanmaa siirtyivät Venäjälle. Venäjän keisari Aleksanteri I säilytti Suomen lain, uskonnon ja säätyjen oikeudet. Lisäksi hän lupasi luoda maalle oman erillishallinnon ja hallitsemaan Suomessa vallitsevan lainsäädännön mukaisesti.

Vuonna 1809 luotiin Suomen suuriruhtinaskunta. Sillä oli oma lainsäädäntö, mutta ei omaa ulkopolitiikkaa. Korkein lainsäädäntö oli keisarilla. Maassa oli venäläinen sotaväki, ortodoksinen kirkkokunta ja muutama venäläisen hallinnon johtama koulu. Siviilihallinto oli venäläisten joukkojen alaisuudessa. Keisari vahvisti 18.8.1809 Suomen hallituskonseljin, joka jakaantui oikeus- ja talousosastoon. Jäsenet olivat suomalaisia ja ne valittiin kolmeksi vuodeksi. Oikeusosasto hoiti Suomen korkeimman oikeuden virkaa. Talousosasto muodostui kanslia-, kamari-, finanssi-, sotilas- ja kirkollistoimituskunnista. Helmikuussa 1816 hallituskonseljin nimi muutettiin senaatiksi. Syksyllä 1809 perustettiin Suomen asian komissio. Komissio muodostui täysin suomalaisista: puheenjohtajasta, valtiosihteeristä ja kolmesta muusta jäsenestä. Komitean tehtävänä oli valmistella keisarille esitettävät asiat.

Keisarin rauhoituspolitiikan avulla yritettiin saada suomalaiset uuden vallan puolelle. Eniten vastustusta oli talonpoikien keskuudessa Savossa ja Pohjanmaalla. Suomalaisten virkamiesten asemaa parannettiin palkkoja nostamalla ja jakamalla aatelisarvoja, arvonimiä, eläkkeitä ja kunniamerkkejä. Ruotsin armeijassa palvelleet säilyttivät virkatalonsa ja niiden tulot sekä päällystö sai pitää palkkansa. Kaupunkiporvariston ja Pohjanmaan talonpoikien kauppayhteydet Ruotsiin säilytettiin, talonpoikien velkarästejä ei peritty ja ns. pikkutulli poistettiin. Rauhoituspolitiikan aikana Vanha Suomi yhdistettiin suuriruhtinaskuntaan. Vanhan Suomen alue muodostui Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 ja Turun rauhassa vuonna 1743 annetuista alueista. Alueen yhdistäminen palveli hallinnon tavoitteita ja sillä pyrittiin myös lisäämään suomalaisten tyytyväisyyttä. 23.12.1811 Viipuri siirrettiin Suomen hallituksen alaisuuteen lääninä. Huhtikuussa 1812 Helsingistä tehtiin Suomen pääkaupunki.

Suomalaiset odottivat Suomessa pidettäviä valtiopäiviä, joilla määriteltäisiin lait, Suomen suhde valtakuntaan, hallitsijan ja alamaisten oikeudet ja korkeimmat hallituselimet. Aleksanteri ei antanut lupaa valtiopäiville. Aleksanteri I kuoli 1.12.1825 ja hänen seuraajakseen tuli Nikolai I. Samana päivänä kuin Nikolai I:n piti vannoa vala, 26.12., upseerit aloittivat kapinan Pietarissa. Kapinan estämiseksi Suomessa, Nikolai I allekirjoitti hallitsijavakuutuksen, jossa vahvistettiin Suomen uskonto, perustuslaki ja säätyjen oikeudet. Vuonna 1830 Eurooppa jakaantui, jonka jälkeen Venäjä tunsi asemansa uhatuksi ja alkoi vahvistaa Pietarin puolustusta. Ahvenanmaalla aloitettiin Bomarsundin linnoituksen rakentaminen. Suomenlinnaa, Tallinnaa ja Kronstadtia vahvistettiin. Lisäksi vahvistettiin meripuolustusta, rakennettiin Itämeren laivasto ja Suomen etelärannikolle sijoitettiin venäläisiä sotilasosastoja. Englantilaiset yrittivät maihinnousua Tammisaaren lähistöllä 19.-20.5.1854, mutta eivät onnistuneet. Suurin englantilaisten voitto tuli Ahvenanmaalla, koska Bomarsundin linnoitus oli keskeneräinen. Talven tullessa englantilaiset vetäytyivät, mutta palasivat Itämerelle kesällä 1855. Viaporin pommitus alkoi elokuun alussa. Linnoitus kesti taistelut, ja liittoutuneet poistuivat Suomenlahdelta. Sota ratkaistiin Krimillä ja rauha solmittiin Pariisissa vuonna 1856. Keisari Nikolai I kuoli 2.3.1855. Hänen tilallensa nousi hänen poikansa Aleksanteri II.

Modernisoituva suuriruhtinaskunta

Aleksanteri II listasi toteutettavia uudistuksia. Talouselämän uudistuksia hoitamaan käynnistettiin senaatissa komiteat kesällä 1856. Komiteoiden tehtävä oli selvittää toimenpiteet liikenteen, teollisuuden ja vuoritoimen kehittämiseksi. Vuonna 1857 Venäjällä alennettiin tuontitullit. Vuoden 1859 asetuksen mukaan Suomesta sai viedä Venäjälle tuotteita ilman tullia. Tärkein vientituote 1860-luvun alussa oli sahatavara. Lennätinverkon rakentaminen alkoi vuonna 1854. Saimaan kanava rakennettiin vuonna 1856. Vuonna 1857 päätettiin Helsingin ja Hämeenlinnan välillä kulkevan rautatien rakentamisesta ja se saatiin toimintaan 1860-luvun alussa. Uudistusten edistyessä Aleksanteri II pyysi listan asioista, joiden ratkaisemiseen tarvittiin säätyjä. Kevättalvella 1861 hänelle ehdotettiin säätyjen koollekutsumista, mutta keisari ei vielä suostunut. Pikaisen säätykokouksen manifesti annettiin 17.4.1861. Kesäkuussa Aleksanteri II ilmoitti, että säädyt kokoontuvat 15.9.1867. Valtiopäivillä keisari ilmoitti ettei perustuslakia voitu käsitellä puutteellisen valmistelun vuoksi. Vuonna 1869 pidettyjen valtiopäivien huomattavin saavutus oli määräys säätyjen kokoontumisesta vähintään viiden vuoden välein. Aleksanteri II murhattiin 13.3.1881. Hänen seuraajansa Aleksanteri III lupautui vuonna 1882 kutsumaan säädyt koolle kolmen vuoden välein.

Ilmaisopetus hyväksyttiin vuonna 1856 niin, että varattomien ei tarvinnut maksaa oppikoulumaksuja. Vuonna 1865 kirkollisten ja maallisten asioiden hoito erotettiin toisistaan. Vuoden 1866 asetuksella kaupunkeihin perustettiin kaksiluokkaisia alakansakouluja ja neliluokkaisia yläkansakouluja. Kunnan päätäntävaltaa hoiti kuntakokous, joka oli pidettävä vähintään kolmesti vuodessa. Kunnallisuudistukset asetettiin vuonna 1873 ja niiden mukaan koulutoimi ja köyhäinhoito siirrettiin kaupunkien hoitoon. Suomessa valmisteltiin myös uudistuksia rikos- ja prosessioikeuteen ja vankeinhoitoon. Rikoslain uudistamisen tavoite oli korvata ruumiin- ja häpeärangaistus vapausrangaistuksella ja rangaistuksien lieventäminen. Vankeinhoitohallitus perustettiin vuonna 1881 ja uusi rikoslaki julkaistiin 1889. Yleistä järjestystä ylläpidettiin perustamalla santarmihallitus vuonna 1867 ja rautateiden santarmipoliisihallitus vuonna 1870 sekä laatimalla passiasetuksia.

Suomessa oli talvella 1867-68 ankara nälänhätä. Tilattomille maataloustyöläisille palkka tuli viljasta, jota ei juurikaan jäänyt. Ruuan puutteen vuoksi väestöä siirtyi rajojen toiselle puolelle. Vuonna 1868 ammattikuntalaitos lakkautettiin, mikä aiheutti elinkeinotoiminnan elpymisen. Kauppaa, teollisuutta tai laivanvalmistusta sai harjoittaa tietyin poikkeuksin. 1860- ja 1870-luvulla Euroopassa harjoitettiin vapaakauppapolitiikkaa, joka helpotti myös vientiä. Tulleja alennettiin 1860-luvulla ja osa tuotteista oli tullittomia. 1880-luvulla tärkeimmät vientituotteet olivat puutavara ja voi. Lähempänä 1800-luvun puoliväliä alkoivat teollisesti valmistetut kulutustavarat yleistyä. 1850-luvulla otettiin käyttöön kaasuvalaistus muutamissa tehtaissa. Vuonna 1882 Finlaysonin tehtailla alettiin käyttää sähkövaloa. Kotien valaistuksessa siirryttiin öljylamppujen käyttöön 1800-luvun puolivälin jälkeen. Vuonna 1864 Venäjältä alettiin kuljettaa Suomeen halvempaa viljaa, ja hinnat romahtivat. 1800-luvun puolivälin jälkeen maatalous koneellistui. Suomessa siirryttiin vähitellen viljantuotannosta lypsykarjaan. Heinän ja kauran viljely rehuksi lisääntyi 1870-luvulla, mutta 1880-luvulla rehua tuotiin myös ulkomailta. Vientiin viljeltiin myös vihanneksia ja juureksia sekä tuotettiin maitotuotteita ja pyydettiin rapuja. 1800-luvun lopulla kiinnostus siirtyi myös metsiin.





Lisätietoa: