Punainen Valpo




Vaaran vuosien aikaan Suomen valtiollista poliisia kutsuttiin punaiseksi Valpoksi. Sen toimintaan kuuluivat laittomat vangitsemiset, pidätykset ja kotietsinnät sekä sotavankien, inkerilästen ja neuvostokansalaisiksi luokiteltujen henkilöiden takaa-ajot. Paasikiven hallituksen kaudella helmikuussa 1945 SKP ehdotti Valpon lakkauttamista sen laittomien otteiden takia ja sen virkailijoiden rankaisemista. Valpon uudistamista pohtinut komitea päätyi tulokseen, jonka mukaan Valpon organisaatio todettiin tyydyttäv&aml;ksi, mutta laitoksen henki uudistettavaksi.

Sisäasiainministeri Yrjö Leinon tavoitteena oli saada koko poliisilaitos kommunistien valvontaan, joten Valpon päälliköksi nimitettiin kommunisteja suosinut juristi Otto Brusiin. Valpon todelliseksi johtajaksi nimitettiin SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen ja valvontaosaston päälliköksi kommunisti Veikko Sippola. Organisaatio oli kuitenkin ongelmissa. Uusi henkilökunta oli kokematonta ja ammattitaidotonta eikä se ollut ajan tasalla. Valpon johto vaihtui tiuhaan ja se kärsi useista eri laajuisista skandaaleista. Myös Aaltonen joutui jättämään tehtävänsä keväällä 1947.

Punainen Valpo tuli tiensä päähän ns. Leinon vankien tapauksen yhteydessä. Valvontakomission vaatimuksesta Valpo oli vanginnut neuvostokansalaisina parikymmentä henkilöä, jotka oli heti lennätetty itärajan taakse. Tulkinta oli ollut väljä ja vangituista vain pari henkilöä oli ollut Neuvostoliiton kansalaisia. Vankileirillä vankien kohtalo oli ollut kova.




Takaisin sivulle Sodat ja jälleenrakennus