Itsenäinen tasavalta (1917-1938)
Itsenäistyminen
Joulukuun 6. päivänä 1917 Suomen eduskunta hyväksyi senaatin ilmoituksen Suomen
itsenäisyydestä. Itsenäisyyssenaattia johti P. E. Svinhufvud. Senaatti aloitti itsenäisyyden tunnustelut
joulukuun alussa Venäjältä, ja joulukuun viimeisenä päivänä mm. Lenin, Stalin ja Trotski
allekirjoittivat kirjelmän, jossa esitettiin Suomen tunnustamista itsenäiseksi. Keskuskomitea hyväksyi asian
4. tammikuuta 1918. Samana päivänä myös Ruotsi ja Ranska tunnustivat Suomen itsenäisyyden. Saksa
tunnusti itsenäisyyden kaksi päivää myöhemmin, Tanska ja Norja vajaan viikon kuluttua ja useimmat
Euroopan maat lähipäivinä. Itsenäistymisestä huolimatta maahan jäi venäläistä
sotaväkeä. Venäläisten hallinnon kannalta maassa olevat venäläiset olivat eduksi parantamalla
vallankumouksen edellytyksiä Suomessa ja turvaamalla Pietaria. Suomalaisilla jääkäreillä oli
tarkoituksena ajaa venäläiset pois maasta saksalaisten avustuksella. Suojeluskunnat julistettiin senaatin
joukoiksi 25. tammikuuta 1918.
Punakaartit aloittivat vallankumouksen valmistelun tammikuun alussa ja 26. päivä
annettiin Helsingissä vallankumouskäsky. Tammikuun lopulla punaiset olivat vallanneet Etelä-Suomen ja Pietarin
radan. Suojeluskunnat toimivat oma-aloitteisesti mm. Karjalassa ja Etelä-Pohjanmaalla.
Rintamalinja muodostui Porin - Tampereen - Heinolan - Viipurin tason pohjoispuolelle. Valkoisen alueen tärkeimpiä
vastarintapesäkkeitä olivat Oulu, Tornio, Kuopio ja Varkaus. Punaisella alueella Itä-Uudenmaan suojeluskunta
hajaantui saaristossa, Länsi-Uudenmaan suojeluskunta antautui helmikuun lopulla ja Uudenkaupungin suojeluskunta siirtyi
Ahvenanmaalle. Punaiset hyökkäsivät 21. helmikuuta tavoitteenaan Haapamäen valloittaminen, mutta
joutuivat vetäytymään. Kiivaimmat taistelut olivat Karjalassa, kun valkoiset jäivät alivoimaksi,
mutta torjuivat punaisten yritykset päästä Vuoksen yli. Valkoisten eteneminen alkoi maaliskuun 15., jolloin
ratkaiseva taistelu oli Jämsästä edenneen osaston voitto Länkipohjassa. Rynnäkkö Tampereelle
aloitettiin aamuyöllä 3. huhtikuuta, ja 6. päivänä kaupunki antautui ja punaiset vetäytyivät
Länsi-Suomesta. Helsinki vallattiin 11. - 14. huhtikuuta ja punaisten rautatieyhteys katkaistiin Riihimäellä
22. päivänä. Valkoiset hyökkäsivät Viipuriin 19. huhtikuuta ja ottivat 23.
päivänä Pietarin radan valtaansa. Valkoiset valtasivat myös Kouvolan ja Kotkan toukokuun alussa. 5.
toukokuuta viimeinen punainen osasto antautui Ahvenkoskella.
Sodan seurauksena Suomi jakautui kahtia, kiistakysymyksenä oli mm. maan johto, kuningas vai presidentti. Monarkistit
kannattivat kuningasta. Eduskunnassa monarkistit olivat vahvoilla, koska kyseiseen ns. tynkäeduskuntaan ei
hyväksytty sosiaalidemokraatteja. J. K. Paasikiven senaatti jätti kesäkuussa 1918 eduskunnalle monarkkien
esityksen hallitusmuodosta ja se hyväksyttiin. Kuninkaanvaali suoritettiin 9. lokakuuta ja kuninkaaksi valittiin
Hessenin prinssi Friedrich Karl. Hallitusmuotokysymykseen palattiin, kun porvarilliset puolueet ryhmittyivät uudelleen
kansalliseksi kokoomuspuolueeksi ( monarkistit ) ja kansalliseksi edistyspuolueeksi ( tasavaltalaiset ). Lisäksi talven
1919 eduskuntavaaleissa tasavaltalainen maalaisliitto voitti ja sosiaalidemokraatit palasivat parlamenttiin. Uudet
eduskuntavaalit pidettiin maaliskuussa 1919 ja toukokuussa hallitus esitti uutta tasavaltaista hallitusmuotoa. Esitys
hyväksyttiin 21. kesäkuuta 1919. Ensimmäinen presidentinvaali pidettiin 25.7.1919, jolloin presidentiksi
valittiin K. J. Ståhlberg.
Puolueet ja politiikka
Joulukuussa 1918 perustettiin kokoomuspuolue ja kansallinen edistyspuolue. Edistyspuolueen muodosti Ståhlbergin johtama
nuorsuomalaisten puolueen vasen siipi. Oikeistosiipi liittyi kokoomuspuolueeseen. Vuosien 1917-19 aikana maalaisliitosta
tuli suurpuolue ja se laajeni valtakunnalliseksi. Maalaisliiton toimintaan kuului mm. osuustoimintaliike, maamiesseurat ja
nuorisoseuraliike. Koska Suomelta puuttui sotilaalliset perinteet muodostui kaksi pääryhmää.
Ensimmäinen ryhmä muodostui Mannerheimista ja muista Venäjällä palvelleista upseereista. Toinen
ryhmä muodostui Saksassa koulutuksen saaneista jääkäreistä. Upseerit toimivat
esikuntatehtävissä ja jääkärit rintamaupseereina joukkueenjohtajasta pataljoonankomentajaan.
Vuoden 1919 alussa säädettiin väliaikainen laki asevelvollisuudesta, joka uusittiin vuonna 1922.
Talvella 1919 aloitti toimintansa kadettikoulu. Korkeampaa koulutusta haettiin Ranskasta, Italiasta ja Saksasta. Vuonna 1924
perustettiin Helsinkiin sotakorkeakoulu jääkärien aloitteesta.
Suomen ja Venäjän välit pysyivät viileinä sisällissodan jälkeen. Punaiset olivat saaneet sodan
aikana aseita venäläisiltä ja venäläiset olivat osallistuneet myös taisteluun. Kesällä 1919
Karjalan kannaksella oli useita rajakahakoita, kun valkoiset yrittivät hyökätä Pietariin. Rauhanneuvottelut
aloitettiin Tartossa Virossa 12.6.1920 ja rauhansopimus allekirjoitettiin lokakuun 14.. Rauhan jälkeen Suomi kutsuttiin
joulukuussa 1920 Kansainliiton jäseneksi. Ensimmäinen Tarton rauhaa koetteleva tapaus oli Itä-Karjalan maihinnousu
vuoden 1921 lopulla, johon osallistui Karjalan metsäsissien lisäksi suomalaisia heimosotureita.
Suomalaiset koettivat myäs saada Kansainliittoa ratkaisemaan Itö-Karjalan kysymystä.
Elokuussa 1918 Suomi, Ruotsi ja Saksa sopivat Ahvenanmaan linnoitusten purkamisesta ja sen omistuskysymyksen järjestämisestä
myöhemmin. Ruotsi esitti asian käsittelemistä Pariisin rauhankongressissa. Ahvenanmaalaiset kannattivat Ruotsiin
liittämistä. Rauhankongressi ei kuitenkaan ottanut kantaa asiaan. Eduskunta hyväksyi Ahvenanmaan itsehallintolain
kesällä 1920, jolloin se sai omat maapäivät ja lainsäädännön. Åland-lehti ilmoitti maakunnan
eronneen Suomesta, joka johti Suomen ja Ruotsin ristiriitoihin. Asia eteni Kansainliitolle, joka ilmoitti keväällä 1921,
että Ahvenanmaa kuului Suomeen. Presidentti Ståhlbergin kaudella Ruotsiin ei tehty valtiovierailuja. Relanderin presidenttikaudella
vierailu toteutettiin ja maiden väliset suhteet lämpenivät.
Lisätietoa: