Itsenäinen tasavalta (1917-1938)




Itsenäistyminen

Joulukuun 6. päivänä 1917 Suomen eduskunta hyväksyi senaatin ilmoituksen Suomen itsenäisyydestä. Itsenäisyyssenaattia johti P. E. Svinhufvud. Senaatti aloitti itsenäisyyden tunnustelut joulukuun alussa Venäjältä, ja joulukuun viimeisenä päivänä mm. Lenin, Stalin ja Trotski allekirjoittivat kirjelmän, jossa esitettiin Suomen tunnustamista itsenäiseksi. Keskuskomitea hyväksyi asian 4. tammikuuta 1918. Samana päivänä myös Ruotsi ja Ranska tunnustivat Suomen itsenäisyyden. Saksa tunnusti itsenäisyyden kaksi päivää myöhemmin, Tanska ja Norja vajaan viikon kuluttua ja useimmat Euroopan maat lähipäivinä. Itsenäistymisestä huolimatta maahan jäi venäläistä sotaväkeä. Venäläisten hallinnon kannalta maassa olevat venäläiset olivat eduksi parantamalla vallankumouksen edellytyksiä Suomessa ja turvaamalla Pietaria. Suomalaisilla jääkäreillä oli tarkoituksena ajaa venäläiset pois maasta saksalaisten avustuksella. Suojeluskunnat julistettiin senaatin joukoiksi 25. tammikuuta 1918.

Punakaartit aloittivat vallankumouksen valmistelun tammikuun alussa ja 26. päivä annettiin Helsingissä vallankumouskäsky. Tammikuun lopulla punaiset olivat vallanneet Etelä-Suomen ja Pietarin radan. Suojeluskunnat toimivat oma-aloitteisesti mm. Karjalassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Rintamalinja muodostui Porin - Tampereen - Heinolan - Viipurin tason pohjoispuolelle. Valkoisen alueen tärkeimpiä vastarintapesäkkeitä olivat Oulu, Tornio, Kuopio ja Varkaus. Punaisella alueella Itä-Uudenmaan suojeluskunta hajaantui saaristossa, Länsi-Uudenmaan suojeluskunta antautui helmikuun lopulla ja Uudenkaupungin suojeluskunta siirtyi Ahvenanmaalle. Punaiset hyökkäsivät 21. helmikuuta tavoitteenaan Haapamäen valloittaminen, mutta joutuivat vetäytymään. Kiivaimmat taistelut olivat Karjalassa, kun valkoiset jäivät alivoimaksi, mutta torjuivat punaisten yritykset päästä Vuoksen yli. Valkoisten eteneminen alkoi maaliskuun 15., jolloin ratkaiseva taistelu oli Jämsästä edenneen osaston voitto Länkipohjassa. Rynnäkkö Tampereelle aloitettiin aamuyöllä 3. huhtikuuta, ja 6. päivänä kaupunki antautui ja punaiset vetäytyivät Länsi-Suomesta. Helsinki vallattiin 11. - 14. huhtikuuta ja punaisten rautatieyhteys katkaistiin Riihimäellä 22. päivänä. Valkoiset hyökkäsivät Viipuriin 19. huhtikuuta ja ottivat 23. päivänä Pietarin radan valtaansa. Valkoiset valtasivat myös Kouvolan ja Kotkan toukokuun alussa. 5. toukokuuta viimeinen punainen osasto antautui Ahvenkoskella.

Sodan seurauksena Suomi jakautui kahtia, kiistakysymyksenä oli mm. maan johto, kuningas vai presidentti. Monarkistit kannattivat kuningasta. Eduskunnassa monarkistit olivat vahvoilla, koska kyseiseen ns. tynkäeduskuntaan ei hyväksytty sosiaalidemokraatteja. J. K. Paasikiven senaatti jätti kesäkuussa 1918 eduskunnalle monarkkien esityksen hallitusmuodosta ja se hyväksyttiin. Kuninkaanvaali suoritettiin 9. lokakuuta ja kuninkaaksi valittiin Hessenin prinssi Friedrich Karl. Hallitusmuotokysymykseen palattiin, kun porvarilliset puolueet ryhmittyivät uudelleen kansalliseksi kokoomuspuolueeksi ( monarkistit ) ja kansalliseksi edistyspuolueeksi ( tasavaltalaiset ). Lisäksi talven 1919 eduskuntavaaleissa tasavaltalainen maalaisliitto voitti ja sosiaalidemokraatit palasivat parlamenttiin. Uudet eduskuntavaalit pidettiin maaliskuussa 1919 ja toukokuussa hallitus esitti uutta tasavaltaista hallitusmuotoa. Esitys hyväksyttiin 21. kesäkuuta 1919. Ensimmäinen presidentinvaali pidettiin 25.7.1919, jolloin presidentiksi valittiin K. J. Ståhlberg.

Puolueet ja politiikka

Joulukuussa 1918 perustettiin kokoomuspuolue ja kansallinen edistyspuolue. Edistyspuolueen muodosti Ståhlbergin johtama nuorsuomalaisten puolueen vasen siipi. Oikeistosiipi liittyi kokoomuspuolueeseen. Vuosien 1917-19 aikana maalaisliitosta tuli suurpuolue ja se laajeni valtakunnalliseksi. Maalaisliiton toimintaan kuului mm. osuustoimintaliike, maamiesseurat ja nuorisoseuraliike. Koska Suomelta puuttui sotilaalliset perinteet muodostui kaksi pääryhmää. Ensimmäinen ryhmä muodostui Mannerheimista ja muista Venäjällä palvelleista upseereista. Toinen ryhmä muodostui Saksassa koulutuksen saaneista jääkäreistä. Upseerit toimivat esikuntatehtävissä ja jääkärit rintamaupseereina joukkueenjohtajasta pataljoonankomentajaan. Vuoden 1919 alussa säädettiin väliaikainen laki asevelvollisuudesta, joka uusittiin vuonna 1922. Talvella 1919 aloitti toimintansa kadettikoulu. Korkeampaa koulutusta haettiin Ranskasta, Italiasta ja Saksasta. Vuonna 1924 perustettiin Helsinkiin sotakorkeakoulu jääkärien aloitteesta.

Suomen ja Venäjän välit pysyivät viileinä sisällissodan jälkeen. Punaiset olivat saaneet sodan aikana aseita venäläisiltä ja venäläiset olivat osallistuneet myös taisteluun. Kesällä 1919 Karjalan kannaksella oli useita rajakahakoita, kun valkoiset yrittivät hyökätä Pietariin. Rauhanneuvottelut aloitettiin Tartossa Virossa 12.6.1920 ja rauhansopimus allekirjoitettiin lokakuun 14.. Rauhan jälkeen Suomi kutsuttiin joulukuussa 1920 Kansainliiton jäseneksi. Ensimmäinen Tarton rauhaa koetteleva tapaus oli Itä-Karjalan maihinnousu vuoden 1921 lopulla, johon osallistui Karjalan metsäsissien lisäksi suomalaisia heimosotureita. Suomalaiset koettivat myäs saada Kansainliittoa ratkaisemaan Itö-Karjalan kysymystä.

Elokuussa 1918 Suomi, Ruotsi ja Saksa sopivat Ahvenanmaan linnoitusten purkamisesta ja sen omistuskysymyksen järjestämisestä myöhemmin. Ruotsi esitti asian käsittelemistä Pariisin rauhankongressissa. Ahvenanmaalaiset kannattivat Ruotsiin liittämistä. Rauhankongressi ei kuitenkaan ottanut kantaa asiaan. Eduskunta hyväksyi Ahvenanmaan itsehallintolain kesällä 1920, jolloin se sai omat maapäivät ja lainsäädännön. Åland-lehti ilmoitti maakunnan eronneen Suomesta, joka johti Suomen ja Ruotsin ristiriitoihin. Asia eteni Kansainliitolle, joka ilmoitti keväällä 1921, että Ahvenanmaa kuului Suomeen. Presidentti Ståhlbergin kaudella Ruotsiin ei tehty valtiovierailuja. Relanderin presidenttikaudella vierailu toteutettiin ja maiden väliset suhteet lämpenivät.





Lisätietoa: